Asunnottomuustutkija

Viimeistelen sosiaalityön väitöskirjaani, joka on kuvaus siitä, millä tavalla saatoin monivaiheisen väitöstutkimusprosessini aikana äärimmäisen marginaalinen sosiaalityön aiheen, asunnottomuuden, pitkittäisen yhteiskuntatieteellisen rekisteritutkimuksen piiriin, millaista uudenlaista tietoa asunnottomuudesta tämä tuotti, ja mitä myös abstraktimpia seurauksia prosessilla oli laajemmin. Väitöskirjani julkaistaan avoimena verkkojulkaisuna näillä näkymin vuoden 2026 aikana. 

Työskentelen Turun yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksella sosiaalityön oppiaineessa. Olen työstänyt väitöskirjaani osana laajempaa tutkijan työtäni viidessä tutkimushankkeessa, joiden esittelyt alla.

ASKE

Asunnottomuuden polut Turun seudulla – murroksista kohti sosiaalista, terveydellistä, taloudellista ja teknologista kestävyyttä, 2024-2027. Turun yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksen, Turun kauppakorkeakoulun ja Satakunnan ammattikorkeakoulun yhteinen konsortio, rahoittaja Länsi-Suomen yleishyödyllinen asuntosäätiö Turun kaupunkitutkimusohjelman kautta.

ASKE-hankkeessa tutkitaan asunnottomuuden ennaltaehkäisyä, seurauksia ja niihin vaikuttamista sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta. Asunnottomuuden näkökulmasta siirtymässä oli keskeistä, että ennaltaehkäisevät palvelut, kuten asumisneuvonta, ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonta sekä muut rakenteelliset asuntopoliittiset toimet jäivät kuntien vastuulle. Hanke on monitieteinen, ja ASKEn kauppatieteilijät toteuttavat ensisijaisesti kuntatalousanalyysia, terveystieteilijät ja sosiologit jäsentävät terveyden ja yhteiskunnan digitalisoitumisen merkitystä asunnottomuuden kontekstissa, ja itse keskityn asunnottomuuden sosiaalitieteelliseen pitkittäisanalyysiin rekisteriaineistojen kautta.

Rekisterianalyysikokonaisuus on keskeisin osa kaikkea tutkimustyötäni, ja myös väitöstutkimukseni ydin. Kyse on siitä, että olemme luoneet pitkän aikavälin (1987->) rekisteriaineiston, joka sisältää tietoja väestörekistereistä (erit. Tilastokeskuksen FOLK-moduulit), Turun seudun paikallisista sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasrekistereistä ja Ympäristöministeriön vuosittaisesta asunnottomuusselvityksestä. On sekä Suomessa että kansainvälisesti poikkeuksellista, että tällaisesta rikkaasta aineistosta on mahdollista erottaa asunnottomat ja verrokkiryhmänä muut aikuissosiaalityön asiakkaat. Tarkastelemme analyysissa erityisesti asunnottomien ja verrokkiryhmän asumishistorioita, sote-palvelujen käyttöä sekä psykososiaalisia profiileja. Teemme tutkimusta tässä vaiheessa rajatusti Turun kontekstissa. Tarkemmin aineistosta, analyysista ja ASKE-hankkeesta voi lukea ASKEn nettivisuilta sekä mm. tästä puheenvuorotekstistä ja tästä blogitekstistä.

RADAR

Rekisteritietoanalyysi asunnottomuuden ymmärtämiseksi ja vähentämiseksi, 2024-2026. Y-Säätiön ja Turun yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksen tutkimuskonsortio, rahoittaja Ympäristöministeriö

Kuva: Kalle Häkkinen / Y-säätiö

Edellä ASKE-hankkeen yhteydessä mainittu rekisterianalyysi on osa myös RADAR-hanketta. RADARissa työskentelemme yhdessä Y-säätiön taloustieteilijän Elisabetta Lenin kanssa, joka on koonnut vastaavan rekisteriaineiston Helsingin ja Espoon kontekstissa. Oma rekisterianalyysini kattaa pidemmän aikavälin, ja Helsingin ja Espoon osio puolestaan lyhyemmän, mutta kohdentuu asunnottomuuden analysoinnin lisäksi Asunto Ensin -palvelujen kustannusvaikuttavuuteen. RADARista voit lukea lisää hankkeen nettisivuilta ja blogi-kirjoituksistamme esim. täältä ja täältä.

HACL

Exporing Homelessness Among Young Care Leavers, 2023-2027. Turun yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksen sekä kuuden muun pohjoismaisen yliopiston tai tutkimuslaitoksen konsortio, rahoittaja Nordforsk

Pohjoismaisessa hankkeessa analysoimme asunnottomuuden ja lastensuojelun sijaishuollosta itsenäistymisen välisiä suhteita. Tarkastelemme olemassa olevaa kansainvälistä tieteellistä tietoa, sijaishuollosta itsenäistyneiden ja asunnottomuutta tai sen riskiä kokeneiden nuorten aikuisten kokemuksia, pohjoismaiden politiikkoja kuvaavia asiakirjoja sekä sosiaalityöntekijöiden asiantuntijanäkökulmia aiheesta. Hankkeelle on erityinen etu, että pohjoismaisena tutkijatiiminä hallitsemme yhdessä kaikkia viittä pohjoismaista kieltä ja pystymme asemoimaan sekä syntetisoivia että vertailevia tuloksiamme kunkin maan omanlaisiin konteksteihin. Hankkeesta voi lukea lisää nettisivuilta, ja ensimmäisestä julkaistusta artikkelistamme.

European Homelessness Counts

European Homelessness Counts, KU Leuvenin yliopiston (Belgia) koordinoima hanke, Turun yliopiston Sosiaalitieteiden laitos, Turun Kaupunki ja Varha mukana osahankkeena vuonna 2025, rahoittaja Euroopan komission työ- ja sosiaaliasioiden sekä sosiaalisen osallisuuden pääosasto

European Homelessness Counts on Turun ja 34 muun eurooppalaisen kaupungin yhteinen tutkimushanke, jossa kaupungit kehittävät yhteistyössä asunnottomuuden mittaamisen menetelmiään. Jokainen kaupunki toteutti asunnottomuuden katulaskennan lokakuussa 2025 sekä useimmat myös laajemman kysely- tai rekisteripohjaisen asunnottomuuslaskennan loka-marraskuussa 2025. Turun katulaskenta oli Suomen historian ensimmäinen asunnottomuuden katulaskenta, ja prosessi tuotti varsinaisten tulosten lisäksi paljon hyödyllistä metodista ja laajempaa tietoa Turun paikallisesta asunnottomuustilanteesta. Hankkeesta voi lukea lisää kansainvälisen hankkeen nettisivuilta. Turun kaupunkiraportti sekä suomenkielinen artikkeli Turun laskennoista julkaistaan alkuvuonna 2026.

SEGRA

Segregaation ja asunnottomuuden vastainen asumissosiaalinen työ haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten asumis- ja palvelupoluilla, 2021-2023. Tampereen yliopiston sosiaalityön ja johtaimistieteiden oppiaineiden, Turun yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksen ja Y-Säätiön konsortio, rahoittaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Analysoimme SEGRA-hankkeessa neljää Suomen 2020-luvun suurten kaupunkien kaupunkikehitysprosessia, joissa yhteensä satoja kohtuuhintaisissa vuokra-asunnoissa asuneita asukkaita joutui muuttamaan pois kodeistaan kaupunkikehityksen tieltä. Monitieteisessä hankkeessa tarkastelimme asukkaiden asumispolkuja ennen ja jälkeen muuton, osallisuutta päätöksenteossa sekä heidän kokemuksiaan asumisesta tapahtumien eri vaiheissa. Lisäksi nyt ASKEssa ja RADARissa käytössämme olevaa rekisteriaineistoa valmisteltiin osana SEGRA-hanketta. SEGRA päättyi jo vuonna 2023 ja siitä on julkaistu lukuisia artikkeleita ja muita tekstejä. Artikkelit on listattu hankkeen nettivuilla, mutta lukuvinkkeinä julkaisuista, joissa itselläni on ollut keskeinen rooli, ovat esimerkiksi tämä, tämä ja tämä. Lisäksi tämän kirjallisuuskatsausartikkelin siitä, miten asukkaat yleisesti kokevat asuinalueidensa sosiaalisen sekoittamisen politiikkoja, julkaisimme tuoreesti SEGRA-hankkeen tutkijoiden hankkeen jälkeisenä yhteistyönä.